torstai 27. syyskuuta 2012

Tuunarien puuhia..




Kanaverkosta on moneksi.. Tänään teimme isompien lasten kanssa ikkunakoristeet. Rautalangan vääntäminen ja helmien pujottelu oli  hieman haastavaa, mutta kyllä sekin alkoi alkuhankaluuksien jälkeen sujumaan!






.. Tänään lapsilla oli heti alusta alkaen selvät sävelet mitä alkavat leikkimään leikkiajalla, nimittäin koulua. Oli opettaja ja apuopettaja ja parhaimmillaan viisi oppilasta :) Nina antoi opettajan käyttöön taiteilijan telineen opetustauluksi ja siitä se oppitunti sitten alkoi.








Olemme syyskuussa tehneet pieniä mattoja (vapaaehtoinen homma).
Innolla ovat lapset valmistaneet nukkekotiin tai pehmolelulle oman maton!





Pienemmät tuunarit tuunasivat pilttipurkista kynätelineen, tänään valmistui viimeinen :)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Soitimenot ja sormiläpyt..

Soittarit rytmittelevät ja laulelevat tiistai-iltapäivisin.

Tässä lähdettiin rakentamaan liikkuvia koneita ensin sormiliikkein ja siitä liike jatkui vähitellen kasvaen koko kroppaan, meistä tuli koneita!

Keskiviikon keittopäivä

...13 kg aineksia ja pikkasen päälle 60 lautasellista kanakeittoa!!

Avoimet ovemme ovat kasvattaneet suosiotaan, tällä ja viimeviikolla kävijöitä on ollut keskimäärin 130!!

torstai 13. syyskuuta 2012

Torstain tohinoita














Drrnn Drrnnn Drrrnnnn!!!!

Sikinsokin kerhossa tehtailtiin tänään autoteitä.
Ensin valittiin tielle/maisemalle värit ja telattiin tie tasaiseksi  "tiejyrällä".. tämän jälkeen päristeltiin muovisella autolla renkaiden painokuvia tiehen. Lopuksi vielä valittiin minkälaiset autot siellä ajelivat!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Avoimet ovet ja puistokonsertti

Keskiviikkoisin huushollissa on avoimet ovet. Ovet aukeavat yhdeksältä ja aamuvirkut pääsevät heti maalauspuuhiin. Kymmeneltä oli vauvamuskari, jossa olikin ennätyksellinen osanottajalukumäärä! Vauvamuskari suunnitellaan jatkossa alle kaksivuotiaille - aikaisempi 0-2 vuoden ikähaarukka on osoittautunut käytännön kannalta liian laajaksi.

Keskiviikon tähtihetki on supersuosittu varjoteatteri, jonka päähenkilönä on viisivuotias Pekka. Tänään Pekka tapasi auringon, jonka nimi on Pouta. He puhuivat intiaanikesästä. Kuvaan astuikin pian mukaan kokonainen intiaanikulkue ja Pekka vei lapset kanoottiretkelle.



Normaalisti keskiviikkoisin on myös interaktiivinen lastenkonsertti isommille lapsille. Tänään kuitenkin Huusband esiintyi Väinölinnan puistossa Amuri elää -tapahtumassa. Paikalla oli sateesta huolimatta mukavasti lapsia paikalla leikkimässä ja laulamassa.


tiistai 11. syyskuuta 2012

Tiistai

Tiistaiaamun rauhansikermä.



Tiistaina aamupäivällä huushollissa vierailee myös päiväkotiryhmä. Yksi ryhmä käy aina kolmena tiistaina peräkkäin.

Tiistain lakukerho käy sen sijaan aina tiistaiaamuisin. Ja ryhmäytyminen on jo pitkällä! Toisaalta tänään - minä Senjo tonttu katselin herättyäni rummun päältä piirinmuodostamisen vaikeutta. Se on myös yksi niistä asioista jotka on kiva osata kavereiden kanssa tehdä.

Retki-Erkit tekivät Samin ja Päivin luotsaamana Tammelantorireissun. Toivat tullessaan kukkakaalia ja porkkanaa, joita soitinmenolaisillekin palattuaan tarjoilivat! Soitinmenojen aktiivipläjäykset mentiin kahdessa erässä: ensin pienet, sitten isot. Teemana oli rytmi. Pidän todennäköisenä, että osittain samalla teemalla mennään myös ensitiistaina.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Maanantai..

Aloittakaamme hollibloggaus, yy, kaa, koo, nyt!

Maanantai meni oikeinkin mukavasti. Aamun lakukerho oli rauhallinen. Myös perhepäivähoitajat (huushollissa käy aina maanantaisin perhepäivähoitajia lapsineen laulamassa ja laululeikkimässä) olivat lähteneet matkaan sankoin joukoin.

Iltapäivän Adalmiinan helmessä riitti myös säpinää. Ryhmä jaettiin kokeeksi kahtia, jotta kaikki saivat kehitystasoaan vastaavaa toimintaa. Pienemmät innostuivat kovasti huivitanssista, kun taas isommat näyttelivät kolmea pukkia etu- ja takaperin :)

Kuvan dinosaurus ikuistettiin Adalmiinan leikkiajalla...

lauantai 8. syyskuuta 2012

Huushollin blogi avattu

Noniin, tästä lähtee ja tervetuloa!

Ulkoasua ja muita mukavuuksia päivitellään sitten kun saadaan hommaa ensin hieman alulle.